Musta paljastui aikamoinen remonttinaikkonen. Meidän mökki on jo pitemmän aikaa kaivannut sanotaanko nyt vaikka, että "pientä" pintaremonttia. Tänään iski remppafiilis. Revittiin äipän kanssa keittiö alas. Joteki ihanan vapauttavaa vaan hajottaa paikkoja ja purkaa asioita. Äiti leikki keittiöpsykologia ja selitteli mielihyväntunnetta sillä, että tällä tavoin käsittelee vanhoja muistoja ja samalla päästää niistä irti ja antaa uusille muistoille (eli tulevaisuudelle) tilaa. Mä totesin, että: "Niin, tai sit mä vaan kuvittelen näitä laattoja repiessäni, jokaisen paskapää-miehen kasvot näiden tilalle".
Äidin reaktio...
Eilinen yllätys. Niin. Miehet. Voiko niitä koskaan oppia ymmärtämään? Yöllä oli vielä tullut viestiä: "Pääsin kotiin. Panettaa". Siis mitenköhän tämä nyt olisi pitänyt tulkita?.
A)Voi raukkaa, kun tekee mieli, eikä kukaan ole auttamassa. Voimahalit <3333
Vai
B) Grrr...oota muru, mä kävelen ensin 10 km. bussipysäkille ja tuun tyydyttämään sun halut." Öö siinä vaiheessa, kun olisin vihdoin saapunut perille, olisi mua vastassa ollut sammunut kännikala.
Valitsin vaihtoehdon
C) Totaalinen väliinpitämättömyys.
Tämä siksi, että halusin nähdä miten mies reagoi seuraavana päivänä omiin viesteihinsä. Arvasin oikein. Ei mitenkään.
Ehkäpä mä olen vieläkin loukkaantunut vuoden takaisesta, kun tuntuu yhä vaikeelta valaista meidän kahden taustoja. Lyhyesti nyt kuitenkin. Oltiin entisiä luokkakavereita, hyvin läheisiä. Hän muutti vuodeksi pois. Ja palatessaan alettiin oleilla tiiviisti yhdessä. Meillä klikkasi tosi hyvin jo kouluaikoina. Päädyttiin samaan työhön. Sitten sattuman kautta se pyysi treffeille. Oli hauskaa, mut mitään ei tapahtunut. Tiivistä tekstailua, mä ihastuin. Käytiin ulkona usein, kävi ilmi, että miestä jännitti paljon aloitteiden tekeminen. Lopulta homma meni siihen, että mä odotin kiltisti ja olin ihan lääpälläni, mutta mies perääntyi. Kävi ilmi, ettei se koskaan ollut ihastunut, se vain toivoi ihastuvansa. Niin.. mikään suhde ei voi toimia, jos se perustuu jonkin asian haluamiseen eikä tunteeseen. Eniten tässä loukkasi se, että mua oli vedetetty 6-0. Ylpeys kärsi ja olo oli kuin yksin jätetyllä kurarukkasella.
Joten vielä vuodenkin jälkeen, en ole kyennyt unohtamaan ja aloittamaan alusta ystävyyttä. Onneksi en vastannut sen viesteihin eilen enää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti